Henri Kontinen, 26

Tennispelaaja, Grand Slam -mestari ja ATP-maailmanlistan ykkönen nelinpelissä

”Aloitin tenniksen pelaamisen kolmivuotiaana. Silloin mielikuvitus laukkasi. Kun pienenä seurasin tennistä, unelmoin, että olisin itsekin joskus pelaamassa Wimbledonin finaalissa tai muissa isoissa kisoissa, joita televisiosta näin. Tällaisia unelmia on varmaan jokaisella nuorella pelaajalla.

Nykyään minulla ei ole selkeää unelmaa eikä mitään konkreettista asiaa, jota ajattelisin koko ajan. Pelaamisesta on tullut ammatti ja moni haave on toteutunut. Samalla asenteeni on realisoitunut: Asiat joko tapahtuvat tai sitten eivät.

Olen huono kehumaan itseäni, enkä oikein halua listata saavutuksiani. Mutta tietysti uralleni mahtuu paljon suuria hetkiä. Ehkä suurin onnistumiseni tähän mennessä on ollut Grand Slam -mestaruus viime vuonna tai nousu ATP-maailmanlistan ykköseksi nelinpelissä huhtikuussa. Huippuhetkiä on toivottavasti paljon lisää vielä edessäpäin.

Olen tällä hetkellä todella tyytyväinen elämääni. Elän hetkessä ja nautin pelaamisesta.

Asioita tapahtuu koko ajan, joten en ehkä osaa nostaa yksittäisiä saavutuksiani nyt kovin paljon. Ehkä joskus vanhempana näen asiat laajemmin ja pystyn arvostamaan saavutuksiani enemmän.

Minua ei motivoi pelaamaan ranking-tavoite tai joku tietty kisa. Ehkä joskus ennen saattoi olla näin, mutta ei enää pitkään aikaan. Löydän motivaationi muulla tavoin. Ne fiilikset ja kiksit, joita tenniskentältä saan, ovat niin mahtavia, että se riittää minulle. Pienemmissäkin kisoissa tai harjoituksissa voi tulla mahtava fiilis. Haluan voittaa joka kerta. Nautin joka hetkestä ja se on motivaationi.

henrikontinen artikkeli

Nuorena minulla oli tenniksessä esikuvia, jotka vaihtuivat kausittain. Jonain vuonna joku pelaaja oli suosikkini ja seuraavana vuonna toinen. Seurasin tiiviisti esimerkiksi Jarkko Niemisen uraa. Kun meistä tuli kavereita, hän on ollut minulle iso apu monessa asiassa.

Urani ei ole ollut pelkkää nousujohteista kehitystä. Siihen mahtuu paljon pitkäjänteistä työtä ja myös vakavia loukkaantumisia, jotka ovat muuttaneet pelaamiseni suuntaa. Minulla on ollut ongelmia nilkan, ranteen ja polvien kanssa. Ehkä pahin hetki oli toisen polvileikkauksen jälkeen noin viisi vuotta sitten. Kovasta kuntoutuksesta huolimatta kipu vain jatkui. Silloin mietin, että loppuvatkohan pelini tähän.

Vaihdoin kaksinpelin nelinpeliin, ja olen nyt maailman huipulla. Aina on käynyt niin, että loukkaantumisten jälkeen olen tehnyt kovasti töitä ja tullut takaisin.

Suhtaudun loukkaantumisiin realistisesti, mutta positiivisesti. Teen toipumiseni eteen kaiken minkä pystyn. Jos se ei riitä, niin sitten ei voi mitään. En masennu tai muuta sellaista. Jos pelaamiselle tulisi este, niin aina on paljon muitakin vaihtoehtoja.

Onnistumiset eivät ole tulleet eteeni yhtäkkiä, vaan olen tehnyt paljon työtä niiden eteen. Huipulle pääsemiseksi tarvitaan myös onnea sekä tukea muilta ihmisiltä. Vanhempieni ja valmentajieni henkinen sparraus on ollut minulle todella tärkeää. Luonnollisesti on tarvittu myös paljon taloudellista tukea, jotta olen voinut jatkaa lajin parissa. Ihan pelkkä karkkiraha ei huipulle riitä.

Olen luonteeltani sellainen, että kuuntelen tarkasti neuvot, joita saan vaikka valmentajaltani tai Jarkko Niemiseltä. Yritän imeä niistä kaiken mahdollisen hyödyllisen tiedon. Tenniksessä ei oikein voi ottaa mallia muiden ratkaisusta, vaan on toimittava siten, mikä itsestä tuntuu oikealta ja hyvältä. Se mikä toimii toiselle, ei välttämättä toimi minulle.

Minusta tuntuu, etten ole joutunut luopumaan tenniksen takia mistään.

Olen tehnyt vain valintoja. Tietenkin olen paljon ulkomailla. Se tarkoittaa, että olen paljon erossa perheestäni ja ystävistäni. En kuitenkaan ajattele, että tekisin tenniksen vuoksi uhrauksia, koska elän sellaista elämää kuin itse haluan. Pelaaminen on tosi kivaa ja tuntuu hyvältä.

Tenniksen ansiosta minulla on kavereita ympäri maailmaa, mutta läheisimmät ystävät ovat Suomessa. On mahtavaa, jos joku ystävä pääsee seuraksi ulkomaanreissuille. Yleensä päivät kentällä ovat pitkiä, mutta niihin mahtuu myös paljon odottelua ja hotellikuolemaa. Julkisuus ei oikein ole minun juttuni. Tykkään olla omissa oloissani enkä anna menestyksen vaikuttaa elämääni. Mutta tietysti on hienoa, jos joku nuori innostuu tenniksestä minun vuokseni.”