Susanna Laine: Ujon tytön työvoitto

Se iskee vieläkin välillä. Ujouskohtaus ja epävarmuus. Kun Susanna Laine, 35, istuu äänekkään, itsevarman porukan keskellä, hänelle tulee epämukava olo. Ei tohtisi sanoa mitään, ihmiset tuntuvat vierailta. Ujostuttaa.

Tunne on tuttu jo lapsuudesta. Seinäjoella kolmilapsisen perheen iltatähdeksi syntynyt Susanna oli ujo lapsi. Hän leikki paljon mielikuvitusystävien kanssa. Isosisko Tiina oli kruunattu Miss Suomi -kisoissa Anna-Liisa Tiluksen ensimmäiseksi perintöprinsessaksi ja lähtenyt tekemään uraa Helsinkiin. Myös isoveli Timo oli sen verran vanhempi, että muutti kotoa jo, kun Susanna oli pieni.

Kun koulu alkoi, Susanna huomasi olevansa luokassa se, joka oli vähiten äänessä. Riitatilanteita hän vältteli, eikä halunnut tehdä olemisestaan numeroa.

Esiintyminen luokan edessä tuntui epämukavalta.

– En todellakaan ollut luokan suosituin tyttö. Moni ala-astekaverini on varmasti yllättynyt nähdessään minut televisiossa. Että mitä tuo hissukka tuolla oikein tekee? Susanna haaveili lapsena salaa teatterilavoista. Nähtyään koululuokan kanssa Seinäjoen teatterissa näytelmän Oz – Maan velho, kaikki oli selvää: tuonne hän halusi.

Kesti vuosia ennen kuin Susanna uskalsi ajatella yrittävänsä katsomoa pidemmälle. 13-vuotiaana hän keräsi rohkeutensa ja soitti teatterin ohjaajalle. Tämä toivotti hänet tervetulleeksi avustamaan näytelmää.

– Jännitin ensimmäistä ensi-iltaani teatterissa aivan kamalasti. Kun selvisin siitä, ujouteni alkoi karista. Huomasin, että lavalla oleminen auttoi suun avaamista myös sen ulkopuolella.

Samoihin aikoihin Susanna alkoi kasvaa pituutta ja pääsi tekemään mallintöitä. Susanna näytteli Seinäjoen teatterissa kuusi vuotta, lukion loppuun asti. Hän kävi myös tanssitunneilla ja opiskeli klassista laulua. Niistä olisi apua Teatterikorkeakoulun pääsykokeissa, joihin hän osallistui abivuonnaan. Koulua hän hoiti teatterin ehdoilla. Englannin ylioppilaskokeen hän teki pikavauhdilla, jotta ehtisi ajoissa ylimääräisiin näytelmäharjoituksiin.

Paikka teatterikoulussa ei auennut ensi yrittämällä. Helsinkiin muuttanut Susanna kävi kansanopistojen näyttelijätyön kursseja ja näytteli harrastelijateattereissa.

Vuosi vuodelta pääsykokeet tuntuivat menevän huonommin.

– Minulle ei toiminut se tyyli, että koko vuosi hoettiin pääsykokeista. Varsinaisissa kokeissa olin lopulta ihan paniikissa. En pystynyt näyttämään osaamistani. Neljännen kerran hakemisen jälkeen oli kova paikka myöntää, että tämä oli nyt tässä.

Esiintymistehtäviin oli muitakin reittejä. Mallintöitä tehnyt Susanna tiesi sen, mutta isosiskon jalanjälkien seuraaminen missikisoihin tuntui liian helpolta reitiltä.

– Ajattelin, että missikisojen kautta uran luominen ei olisi­ niin arvostettavaa ja saisin loputtomasti perustella sitä. Näinhän se tavallaan menikin, mutta silti missikisat ja epämukavuusalueelle meneminen tekivät lopulta hyvää. Reitti ei jälkikäteen ajateltuna ollut helpompi, vaan kasvatti minusta itsenäisemmän ja vahvemman.

Miss Suomi -kilpailun toisen perintöprinsessan tittelin jälkeen tuli työtarjouksia, juontokeikkoja ja pieniä näyttelijäntöitäkin. Susanna haki vielä kerran Teatterikorkeakouluun, mutta päätyi lopulta opiskelemaan musiikkiteatteria.

– Vanhoista ystävistä osa oli yliopistossa, ja teatteripiirit ihmettelivät missijuttuani. Olin aika yksin ja jouduin selvittämään, kuka olin ja perustelemaan valintani itselleni.

Nyt, 12 vuotta missikisojen jälkeen, Susanna on työskennellyt jo vuosia esiintymis- ja juontotöissä. Tänä keväänä hän havahtui ajaessaan Uuden Iloisen Teatterin Sata lasissa -revyyn harjoituksiin: UIT:ssa esiintyminen oli lapsuudenhaave, joka sekin on nyt toteutunut.

Silti hän potee välillä huijarisyndroomaa.

– Soimaan itseäni ajattelemalla, että en oikeasti osaa mitään. Miksi olen tehnyt kaikkea vähän, mutta en koskaan ole opetellut mitään asiaa huippuun asti? Toisaalta se sopii luonteelleni. Se voi olla myös kotoa opittua, sillä meille opetettiin, että kaikessa ei tarvitse olla paras. Yrittää kannattaa silti aina. Pohjalaista minussa on sekin, että tekemisillään ei sovi ylpeillä.

Ehkä kiltteydestä ja nöyryydestä on ollut apua, sillä Susannasta tuntuu, että hän ei ole liiemmin julkisen uransa aikana ärsyttänyt ketään.

– Julkisuus ei ole koskaan ujostuttanut minua, eikä mitenkään suuremmin kiehtonutkaan. Seurattuani siskoni elämää läheltä en ollut parikymppisenä keltanokka. En ole myöskään erityisen kilpailuhenkinen, sitkeä kylläkin. Mutta kyynärpäitä en ole käyttänyt.

Hän on myös oppinut, että työelämässä asiat ovat välillä tuurista ja ajoituksesta kiinni.

– Olen elänyt puolen vuoden työttömyysjakson, jolloin mietin, että tässäkö tämä ura sitten oli.

Tällä hetkellä Susanna asuu yksin. Hän on tehnyt koko kevään ympäripyöreitä päiviä, harjoitellut aamusta iltapäivään teatterissa ja siirtynyt sieltä valmistelemaan Puoli seitsemän -ohjelman suoraa lähetystä. Seurustelukuvioille ei ole ollut aikaa.

Susannalle on aina ollut tärkeää taloudellinen itsenäisyys.

– Olisi painajaismaista olla taloudellisesti riippuvainen toisesta, se vaikuttaisi kaikkeen muuhunkin. En oikein ymmärrä ihmisiä, jotka saavuttavat toisen siivellä materiaa tai jonkun tietyn aseman ja pystyvät nauttimaan siitä. Olen aina ajatellut, että itse pitää kannuksensa hankkia.

Kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen Susanna on puntaroinut myös perheen perustamista. Kavereista osa on saanut lapsia ja vakiintunut.

– Ajattelin parikymppisenä, että tässä iässä minulla olisi jo lapsia ja omakotitalo. Olen nyt havahtunut siihen, että aikaa ei ole loputtomasti. Entä jos viisikymppisenä kadun valintaani? Toisaalta en halua tehdä lasta vain itsekkäistä syistä. Elämä on nyt hyvää, mutta pohdin kyllä edelleen tätä lapsiasiaa.

Susanna ei koe joutuneensa valitsemaan uran tai perheen välillä.

– Tottakai työ on kahmaissut elämästäni suuren osan, mutta en ajattele, että se olisi koskaan ollut yksityiselämäni esteenä. Kyllä rakkaus menee kaiken muun edelle. Ei sellaista työtä ole keksittykään, joka sen päihittäisi.

Televisioon Puoli seitsemän -ohjelmaan Susanna siirtyi radiosta. Nyt hän on tehnyt ohjelmaa neljänsadan lähetyksen verran. Iltatyö tuntuu iltavirkusta luonnolliselta.

Susannan tavallinen työpäivä alkaa puolilta päivin, kun hän alkaa koota juontajakollegansa Mikko Kekäläisen kanssa käsikirjoitusta ja suunnitella juttuja illan lähetystä varten.

Joskus asioita pitää tarkistaa vielä maskissa, mutta helpompina päivinä Susanna pääsee meikkituoliin istuessa hetkeksi hengähtämään ennen suoraa lähetystä.

Kehä kolmosen ulkopuolella kasvaneelle Susannalle on tärkeää, että ohjelma puhuttelee katsojia myös maakunnissa eri puolilla Suomea. Siksi hän liputtaa aina, kun ohjelmaan saadaan vieraaksi koko kansan suosikkeja.

Tänä keväänä vaaleanpunaisella sohvalla ovat istuneet muun muassa Danny ja Lenita Airisto.

– Julkkiksilla on ohjelmassa paikkansa, mutta myös vähän tuntemattomammat vieraat ovat kiehtovia ja Puoli Seiskan suola. Mieleeni on jäänyt esimerkiksi nainen, joka oli vapaasukeltanut itsensä Guinnessin ennätystenkirjaan.

Susanna on huomannut, että on parasta heittäytyä keskusteluun niin, että unohtaa olevansa kameroiden edessä. Tai herkistyä haastateltavan tarinalle. Hän arvostaa ohjelmassa eniten aiheita, joista oppii jotakin uutta. Lyhyissä pätkissä saatetaan kerrata historian tapahtumia, kertoa uusista ilmiöistä tai opettaa käden taitoja.

Juontopesti koko kansan ohjelmassa on saanut yleisön suhtautumaan Susannaan eri tavalla kuin ennen.

– Ihmiset lähestyvät minua todella usein ja palaute on yleensä positiivista. Seksistisiä kommentteja saan melko vähän – tai sitten olen vain vuosien varrella oppinut ohittamaan ne.

Susanna sanoo olevansa nykyään sinut menneisyytensä kanssa.

– Elämässä pitää olla sopivasti haasteita ja kuplintaa. En tiedä, mistä löydän itseni vaikkapa viiden vuoden kuluttua. Teatteri ja televisiotyöt ovat vieneet viimeiset vuodet, mutta voihan olla, että joku ihan uusikin suunta osuu vielä kohdalle. Pitää vain kuunnella itseään ja mennä rohkeasti uutta kohti.

Aika paljon sanottu ujolta pohjalaiselta.