”TÄMÄ ON NYT neljäs vuosi, kun teemme yhteistyötä hyväntekeväisyysjärjestö Hope ry:n paikallisen tiimin kanssa. Joka vuosi avuntarve on kasvanut.

Vuonna 2016 kokosimme 33 ruokakassia lapsiperheille, viime vuonna kasseja oli jo 60.

Kun tulimme kauppiaiksi Palokkaan, aloimme miettiä, miten voisimme tehdä hyvää paikallisesti. Tutustuimme Hopen vapaaehtoistyöntekijöihin ja heidän työhönsä vähävaraisten perheiden lasten hyväksi.

Meillä on kaksi kouluikäistä lasta, joten vapaaehtoistyöntekijöiden toiminta ja auttamishalu tekivät meihin valtavan vaikutuksen.

KOKOAMME RUOKAKASSIT KAUPASSAMME pari päivää ennen joulua ja viemme ne pakettiautolla perille. On hyvin koskettavaa nähdä perheitä, jotka hieman ujoina ja ilonkyynel silmäkulmassa ottavat ruokakassit sekä Hopen hankkimat lasten joululahjat vastaan.

Ruokakassin saajat valikoituvat Hopen avun piirissä olevista perheistä. Apua saavat elävät kaikista haastavimmissa tilanteissa, ja heillä on tarve ihan perusasioista.

Olemme jouluihmisiä, ja joulu on tärkeä juhla suomalaisille. Niinpä olemme halunneet lahjoittaa yhdessä Hopen ja parin tavarantoimittajan kanssa sellaisia tuotteita, mitä itsekin haluaisimme jouluna.

ISON KINKUN LISÄKSI kasseihin sujahtaa muun muassa joululaatikoita, rosollia, joululeipää, glögiä ja pipareita, suklaakonvehteja, juustolautanen ja keksejä sekä puurotarpeet. Kassin sisällön on tarkoitus kattaa koko joulun aika.

Tätä kun tekee omin käsin, ei voi välttyä miettimästä ja murehtimasta sitä, että kaikilla eivät ole asiat niin kovin hyvin.

Rahalla ei voi mitata, miten palkitsevaa tämä on. Olemme saaneet vain hyvää palautetta: Voi kunpa kaikki tekisivät näin!”

Maarit ja Pekka Kukkonen, K-Citymarket Jyväskylä Palokan kauppiaat

Lue lisää

Untuvapakkaus auttaa keskosvauvaperheitä

Kaverikoira tuo iloa palvelukotiin

Hyvä joulu jokaiselle

Hope toimii vapaaehtoisvoimin yhdessä yhteiseksi hyväksi